skip to Main Content

Oodi kelalle

Katoin äsken netflixistä Living on one dollar- dokkarin. Vaikka oon tunteellinen ihminen ja itken ja nauran helposti, ei mikään dokumentti tai elokuva oo ikinä aiheuttanu miussa tällästä reaktiota. 56 minuutin pitusesta dokkarista miun iho oli kananlihalla varmaan 45 minuuttia ja kyyneleet silmissä vähintään yhtä pitkään. Ajatuksia siis heräsi hurjasti, enkänyt saa niitä pois mielestä. Jokaisella ihmisellä on omat ongelmansa ja iso ongelma jokaisen kohdalla aina iso. Mie itken ja stressaan täällä kun en oo ihan varma, että saadaanko rahat paluulippuihin (vaikka aivan varmasti saadaan). Miun hyvä ystävä kävi hiljattain päähän kohdistuvassa leikkauksessa, jossa oli suuret riskit jopa kuolla. Yli miljardi ihmistä maailmassa elää äärimmäisessä köyhyydessä, eli alle dollarilla päivässä. Kuka on sitten sanomaan, että kenellä meistä on suurimmat ongelmat? Jokaisella on omansa ja niin sen kuuluukin olla. Huolehtia siis saa, eikä pahalta mieleltäkään voi aina välttyä, mutta halusin vähän kontrastia. Iso suositus siis kyseiselle dokkarille, löytyy ainakin netflixistä!

 

 

Selailen täällä ollessa paljon vanhoja kuvia. Niistä tulee lämmin olo ja hyviä muistoja mieleen. Niitä tutkiessani tuli mieleen, että sain merkonomiopintojeni ohella mahdollisuuden kolmeen ulkomaanmatkaan liittyen Eurooppalaisten nuorten ongelmiin keskittyneeseen projektiin. Opetushallitus siis maksoi meille lennot, majoituksen ja ainakin yhden ruokailun päivittäin, vaikka koulutus Suomessa on jo valmiiksi lähes ilmaista. Miun polttava kysymys kuulukin, että mikä oikeus miulla on valittaa yhtään mistään? Ensimmäisenä mieleen tulee sairaudet, jotka kohtelee kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti. Tasa-arvo kuitenkin katoaa, kun aletaan puhumaan sairauksien hoidosta. Suomessa jokaisella on mahdollisuus todella hyvään terveydenhuoltoon. Guatemalassa sairastuessasi kuolet, ellet pysty maksamaan sairaalakustannuksia, vaikka kyse olisi tavallisesta keuhkokuumesta. Okei, tällä miun ajattelutavalla siis vähintäänkin kaikkien pohjoismaalaisten pitäis hymyillä leveesti 12 tuntia päivässä, eikä ikinä olla surullisia tai vihasia mistään. Niinhän se ei kuitenkaan oo, eikä pidäkään olla. Joku vääryys tässä hommassa miun mielestä silti on.

Vaikkei olla vierailtu kovin köyhillä alueilla, on miun käsitys köyhyydestä konkretisoitunu täällä ja auttamisen halu kasvanu valtavasti. Balilla ei juurikaan nähty täysin kodittomia ihmisiä, vaan köyhimmilläkin on jonkinlainen katto pään päällä. Vaikka sitten riisipellon laidalla. Balilainen kulttuuri on muutenkin hyvin perhe- ja sukukeskeinen, eikä ketään koskaan jätetä pulaan. Viimeisenä Bali-päivänä istuttiin lähellä keskustaa pankin edessä ja odoteltiin kyytiä lentokentälle, kun paikalle pöllähti kaksi maksimissaan kahdeksan vuotiasta tyttöä, rikkinäiset ja likaiset vaatteet päällä ja muovipusseista tehdyt olkalaukut olalla. Tytöt kiersivät kaikkien ihmisten luona vienosti hymyillen kädet ojossa rahaa pyytämässä ja muutaman turistin kohdalla lykästikin. Meidän kohdalle tullessa alettiin molemmat kaivaa taskuja, muttei yhtään kolikkoa löytynyt. Mie jäin tietysti taas miettimään tyttöjen kohtaloa, enkä ehkä täysin halua uskoa maailman pahuutta, sillä mielessä kävi myös suomen kerjäläiset, joille kerjäämine on palkkatyötä, eikä tienatuista rahoista juurikaan jää itse kerjääjälle, vaan jollekkin ”isomalle” taholle. Epäusko aidosta köyhyydestä haihtu kuitenkin nopeesti kun toinen tyttö kaivoi roskiksesta juoman ja koitti siitä pohjaa hakkaamalla saada viimeiset pisarat suuhunsa. Tälläsissä tilanteissa tuntee ittensä jotenkin niin voimattomaksi, eikä tiedä yhtään mitä tehdä. Istuin hetken paikallani, pomppasin ylös ja löysin onneksi tytöt ihan vierestä kaupan edestä istumasta. Jonkinlaisessa paniikkitilassa pyörin kaupassa muutaman minuutin ja mietin mahdollisimman energiapitosta syötävää, toivoen etteivät tytöt häviä sillä aikaa. Astuin kaupasta ulos ja ojensin molemmille omat keksipaketit ja energiapatukat pieniin käsiin ja vannon, etten ikinä oo nähny niin aitoa hymyä. Hymyilin ja kipitin itkua pidätellen takaisin kyytiä odottelemaan.

Tän ajatusten purkamisen tarkotuksena ei ollu paasata kiittämättömyydestä tai mistään muustakaan, vaan lähinnä muistuttaa itteäni ja kaikkia muita siitä, miten onnekkaita me ollaankaan. Keskustassa asuessani sain Kelalta kuukausittain yli 800 euroa rahaa, jonka eteen miun ei tarvinnu tehdä käytännössä yhtään mitään. Koskaan ei oo käyny pienessä mielessäkään valittaa siitä summasta, saatika koko puljun toiminnasta ja tän reissun jälkeen osaan arvostaa niitä euroja vielä enemmän.

Tää teksti on (taas) kirjotettu tunnehöyryissä, enkä voi antaa tätä ees Aatulle oikoluettavaks, koska se makaa tuola migreenin kourissa. Mutta ompahan aitoa tekstiä!

❤️ Maari

Elämä kolmessakymmenessä litrassa

Koska miusta on super mielenkiintosta, että mitä ihmiset pitää reppureissuilla mukanaan, niin avaan oman Lundhagseni teille.

Aloin suunnitella miun repun sisältöä valehtelematta 3kk ennen lähtöä ja oon sitä mieltä, että se kannatti. Ei oo nimittäin montaa juttua, jotka on osottautunu turhaksi, eikä hankintojakaan oo juurikaan tarvinnu tehdä. Pakkaajia on yhtä monta kun on matkailijoita, jollekkin ei meinaa 70 litrainen rinkka + 20 litran käsimatkatavara riittää ja joillekkin jää ylimäärästä tilaa 30 litran reppuun. Matkatavaroiden sisältö riippuu tietysti siitä, mihin on menossa ja kuinka pitkäksi aikaa. Vaatteiden suhteen oon kuitenkin sitä mieltä, että viikon ja kuuden kuukauden matkoille riittää mainiosti sama määrä vaatteita. Laadukkaita ja mahdolliman kestäviä tietty, koska pesutahti on kova. Miun perustopit on kaikki bikbokista ja oon maksanu niistä muistaakseni 4,95 kpl, joten kaks niistä on jääny jo matkan varrelle, ku meni jo sormi läpi kankaasta. Lisäks otin pelkästään sellasia vaatteita, jotka kaikki sopii keskenään, eli tosi tylsiä ja yksinkertasia yksilöitä kyseessä.

Taitavana ja ammattimaisena bloggaajana otin repusta ja sen sisällöstä kuvat, kun oltiin vielä Suomessa, juurikin tätä postausta varten. Poistoja ja lisäyksiä on tietty tullu, mutta aika samoissa ollaan pysytty.

Täällä mie siis säilytän koko miun elämää tällä hetkellä ja hyvin mahtuu! Ulkopuolella on neljä erillistä taskua, hyvät säätömahdollisuudet, sadesuoja ja täyttää käsimatkatavaran kriteerit. Miusta on tullu aika haka pakkaamisessa, kun sen on jo ihan muutaman kerran tehny ja tiiän tasan tarkkaan, mihin mikäkin kannattaa laittaa. Ulkopuolella ei oikeestaan oo tarvinnu säilyttää mitään, välillä huppari roikkuu noissa rimpsuttimissa.

 

  • Pienet pullot shamppoota, suihkugeeliä ja kasvojen pesugeeliä, kaikki näistä tais kestää noin kuukauden, kun välissä käytin hostellien aineita. Jos on muuten yhtään tarkka siitä, millä ittensä pesee, niin kannattaa varautua vähän isommalla määrällä. Aasialaiset ihannoi vaaleeta ihoa ja lähes kaikki kosmetiikka meikkivoiteista ja kasvorasvoista suihkugeeleihin sisältää valkasevia aineita, eli kannattaa olla tarkka siinä, mitä täältä ostaa.
  • Viiskymppistä aurinkorasvaa, tarttisin muuten vahvempaa, palan tollakin..
  • Pieni hammastahna ja harja, jota ei näköjään oo kuvissa.
  • Pienissä pyöreissä purkeissa on bephantenia ja kookosöljyä. Bephanten on vielä matkassa, kookosöljy ei, se vuos joka paikkaan joten miulla meni hermo ja nakkasin sen vietnamissa roskiin purkkeineen päivineen. Yks pieni purkki on tyhjänä, koska sitä saattaa tarvita.
  • Piilarit puoleksi vuodeksi ja pieni pullo piilarinestettä, sitä oon ostanu lisää ja saa aika helposti, Aasiassa käytetään paljon piilolinssejä.
  • Huulirasva, jonka ottamista epäilin, mutta on kyllä osottautunu pelastukseks monta kertaa, kun esim. lentokoneissa huulet kuivuu ihan korpuiksi.
  • Deodorantti, loppu aikoja sitten ja täältä on äärimmäisen vaikee löytää toimivaa EI valkasevaa dödöä.
  • Hoitoaine hiuksiin. Tosta riitti miun tukkaan kaks kertaa, enkä oo uutta ostanu, vaikka ois ehkä tarvetta.
  • Tamppooneja, näistä en voi muistuttaa tarpeeks. Täyttäkää kaikki repun ylimääränen tila niillä, työntäkää kenkiin, sukkiin, silmälasikoteloon, kaikkialle! Täältä ei nimittäin saa, oikeesti.

 

 

  • Pumpulipuikkoja ja vanulappuja. Näitä saa ympäri maailmaa, mutta halusin ottaa, ettei heti tarvii lähtee ettimään.
  • Kynsiviila, joka on nyt kolmessa osassa, oisin halunnu lasiviilan, mutten ollu varma että saako sitä viedä koneeseen.
  • Pinsetit jotka jo kerran katos ja jouduttiin ostamaan uudet.
  • Hiusharja ja ponnareita, niitä on kyllä enemmän ku 2.
  • Rakkolaastareita, joista ei oo käytetty yhtäkään ja ylimääräsiä minigrip pusseja koska trust me, tarviit niitä.
  • Ja tamppooneja, muistakaa!!!
  • Reseptittömiä lääkkeitä miulla on mukana vaan noi ibumaxit ja matkapahoinvointilääkkeet.
  • Reseptillisiä lääkkeitä on antibiootti varmuuden vuoks, jos viisaudenhammas alkaa kasvaa ja kiukutella ja ehkäsy.
  • Kynsileikkurit, antihistamiinia, malarialääkkeet ja särkylääkkeitä ollaan lisäks ostettu täältä.

 

  • Passi, jolle ei btw kannata hankkia sellasta koteloa, ne on epäkäytännöllisiä ja pitää repiä joka tarkastuksessa pois.
  • Kahdet kuulokkeet, koska en kestä jos toiset häviää.
  • Silmälasit
  • Matkapyyhe, jolle on ollu paljon käyttöä
  • Pieni vihko ja kynä, jotka kulkee tarvittaessa päivittäin mukana.
  • Ja miun partioaikojen lusikkahaarukkaveitsi, jota oon – uskokaa tai älkää – käyttänyt useesti!

 

Housuja lähti mukaan neljät, farkkushortsit, noi harmaat legginsit, yökkärishortsit ja lennolla jalassa olleet urheilulegginsit. Miulla on myös musta trikoomekko, mutta unohtu kuvasta. Näitten lisäks ostin Thaimaasta ohuet ja löysät hippihousut, mut niissä on jo reikä.

Kahdet bikinit, yhetki ois riittäny

3 t-paitaa, neljä toppia ja huppari.

Kolmet tavalliset rintsikat ja  yhet urheilua varten. Arvatkaa oonko käyttäny noita urheiluun tarkotettuja. Tuola pussissa on neljä paria sukkia ja 15(!!) pikkarit.

Tietokone, hiiri ja puhelimen laturi. Lisäks yks tärkeimmistä jutuista on toi kansio tärkeille papereille ja miulla on esim. lääkkeiden pahvipakkaukset litistettynä tonne myös tilaa viemästä.

Siinäpä ne koko komeudessaan. Äkkiseltään katottuna tosta puuttuu ainakin meikit, joita miulla on mukana ripsiväri, eyeliner, kulmakynä ja kulmaväri. Oon käyttäny niitä kolmena päivänä, mutta ne vie niin vähän tilaa, että roikkuu mukana. Lisäks oon ostanu kaks eri kokosta vihkoa, joista toinen toimii päiväkirjana ja toinen on kaikkee muuta sotkemista varten. Näillä vihoilla on ollu myös tärkee virka meidän hiirimattoina! Päiväkirjaa varten oon ostanu myö viis eri väristä mustekynää. Uusimpana tulokkaana ohut aikuisten värityskirja ja pienet puuvärit, oon niistä kovin onnellinen. Lisäks miulla oli tietysti lähtiessä lenkkarit jalassa ja Thaimaasta ostettiin flipflopit, jotka on ainaki toistaseks vielä ehjät.

Näistä jutuista vaan läppäri on Aatun repussa, koska meillä on vaan yks läppärilaukku ja sillä on muutenkin enemmän tilaa 😀 Aatulla on myös meijän adapteri, powerbank ja sen laturi ja molempien flipflopit.

Tää kaikki painaa 7 ja puol kiloa ja mahtuu tohon 30 litran reppuun, ja pärjään erittäin hyvin.

❤️ Maari

Lihapullia

Kuala Lumpurissa vietetystä viikosta jäi mieleen hidasteet, intialainen ruoka, ilmastointi, starbucks, huntupäiset naiset ja kaks hemmetin korkeeta tornia. Ennen uuteen maahan saapumista oon aina mahollisuuksien mukaan ottanu paikasta etukäteen selvää ja koittanu luoda jonkinlaista ennakkokäsitystä siitä, että mihin oikeen ollaan menossa. Jostain syystä Malesian kohdalla kävi kuitenkin niin, että Balilla Denpasarin kentällä lentoa Kuala Lumpuriin odotellessa mainitsin Aatulle, etten tiiä yhtään minne oon menossa, eikä tienny Aatukaan. Saavuttiin sii tähän maahan ilman minkäänlaisia odotuksia, pelkoja tai ennakkoluuloja. Ehkä viimeset 2 kuukautta ollaan oltu niin innoissaan ja tekemistä on riittäny, että tää – ainakin alkuperäsen suunnitelman mukaan – viimenen kohdemaa jäi sen takia lähes olemattomalle huomiolle.

IMG_7497

IMG_7478

IMG_7476

Jos lähen nyt purkamaan näitä viikon highlightteja vaikka tosta starbuckista. Miun mielipide siitä puljusta on nimittäin muuttunu kerta heitolla. Okei, en ehkä kuluttais niitä penkkejä vieläkään Suomessa samaisen ketjun kahvilassa, mutta täällä sen olemassa olosta on ollu meille hurjasti hyötyä. Mikä on parhain mahdollinen ratkaisu, kun työskentelet läppärillä, tarviit kunnollisen nettiyhteyden, miellyttävän työympäristön ja kofeiinia päivittäin? No öö, starbucks! Ollaan siis vietetty kuluneella viikolla lähemmäs 30 tuntia starbuckissa. Löytyy pistorasiat, mukavat tuolit ja oikean korkuiset pöydät, kahvia niin monella eri tapaa, ettei riitä sormet ja varpaat laskemaan ja tietty mukavaa henkilökuntaa. Okei, jos oltais jääty sinne pidemmäksi aikaa ja jatkettu samalla kaavalla, voi olla että jotain rajotuksia ois jossain vaiheessa syntyny, mutta viikko saatiin ainakin olla ihan rauhassa.

IMG_7483

IMG_7480

Aatua surkutti kolme yhteiskuvapyyntöä yhtenä päivänä. Rankkaa olla julkkis.

Ilmastoinnista sanon vaan sen verran, että on hyvä pitää pitkähihasta mukana, 30 asteen ulkolämpötilasta huolimatta. Nää tyypit tykkää käyttää ilmastointia, täysillä. Vaikkakin se on ihan mahtavaa vaihtelua Balilla vietetyn kuukauden jälkeen. Kyseessähän on miljoonakaupunki ja esimerkiks H&Mn valotaulun näkeminen meinas tuoda kyyneleet silmiin, koska mitään tuttua ja turvallista en oo nähny pitkään aikaan. IKEA:sta puhumattakaan. Pullien jonotukseen ja vapaiden tuolien löytämiseen meni tunti ja muussikin oli loppu, mutta oli ehottomasti kaiken arvosta. Eikä muuten ollu ongelmia selvitä ulos ostamatta mitään, koska reppuun ei vaan yksinkertasesti mahdu. Ois muuten pakatessa voinu miettiä vähän muutakin kun pikkukyliä ja riisipeltoja, koska miulle ei oo yhtiä farkkushortseja lukuunottamatta yhtään siistiä vaatetta mukana. Kiva kulkee kauppakeskuksessa likasissa lenkkareissa, urheilulegginseissä ja reikäsessä topissa 😀

IMG_7487

Intialainen ruoka – tai oikeestaan roti – on miun uusi ruokarakkaus. Ohutta leipää rapeana, lötkönä, lettuna, makeana, suolasena ja mausteisien kastikkeiden kanssa tarjoiltuna. Aamupalana, välipalana, lounaalla ja iltapalalla. Majotuttiin Kuala Lumpur viikko Abbyn luona sohvasurffauksen kautta ja oli kyllä mielenkiintonen kokemus. Dormeissa ja hostelleissa hengaillessa voi päättää täysin itse, että mitä tekee ja milloin. Oli siis erinlaista, kun esimerkiksi joka ainut aamu oltiin riippuvaisia Abbyn kyydistä aamupalalle ja ajankohta oli tietysti hänen päätettävissä. Kauppaakaan ei ollu lähellä, joten lähes kaikkialle kuljettiin autolla. Rahallista säästöä tuli tottakai huimasti, sillä viikon hostellit ja matkat kerryttää jo mukavan summan. Tää oli meidän molempien ensimmäinen sohvasurffauskokeilu ja ainakin miulle jäi positiivinen mieli. Majottajia on tietysti mieletön määrä erinlaisia, on sellasia, jotka iskee avaimet käteen ja toivottaa mukavaa ja päivää ja sitten on sellasia kun Abby. Ollaan totuttu sellaseen yks nähtävyys viikossa- rytmiin, joten jo ekana päivänä kierretyt museot ja nähtävyydet oli meille suoritus. Nähtiin siis paljon starbucksissa vieteyistä tunneista huolimatta. Abby on siis miun tutkiskelujen mukaan ainakin puoliksi Intialainen (ei tietenkään kysytty) ja se näkyi mm. Intialaisten ravintoloiden määrässä, joissa käytiin. Ollaan oltu nyt alle kaks vuorokautta Borneossa ja oon googlannu jo että mistä löytyy lähin intialainen..

IMG_7519

Sitten ehkä miuta kuohuttavin aihe, johon voisin tietty olla ottamatta kantaa, mut se ei ois yhtään miun tapasta. Nimittäin tää uskonto, tai uskonnot ylipäätään. Mie oon aina ollu hyvin tietonen omasta arvostani ja siitä, että miten miuta saa kohdella. ”Naiset kuuluu keittiöön” tai ”miesten hommat” on sanontoja, jotka on yleensä huumoria, mutta miulla ne menee tunteisiin. Tykkään tehä Aatulle voileipiä ja tiskata, koska tiiän että se vihaa sitä. Mutta voileivät jää aivan varmasti tekemättä jos joku joskus kehottaa miuta tekemään niitä koska oon nainen. Oon aina ollu myös sitä mieltä, että jokainen ihminen tällä pallolla saa uskoa just siihen mihin haluaa, oli se sitten Allah tai spagettihirviö. Miun täydellisessä maailmassa kaikki sais siis suorittaa just sitä uskontoa kun haluaa, mutta ois myös mahollisuus olla uskomatta. Miuta kuvottaa ajatus yhdestä miehestä ja neljästä vaimosta tai aviorikosesta tuomitsemisesta vaan sillon, kun teolla on neljä todistajaa.

Muutama lainaus perinteisesti wikipediasta:

”Islamin pyhän kirjan Koraanin kannasta vallitsee useita näkemyksiä. Yhden näkemyksen mukaan Koraani antoi naisille useita oikeuksia, mutta perinteiset, vanhoilliset järjestelmät ovat ajaneet naiset marginaaliin ja jopa vaientaneet heitä. Toisen näkemyksen mukaan Koraani kenties paransi naisten asemaa, mutta se jätti silti naiset toissijaiseen asemaan. Kolmannen näkemyksen mukaan Koraani piti miehiä elättäjinä, joilla on oikeus päättää naisten asioista; tosin kunnioittaen naisille myönnettyjä oikeuksia.”

”Perinteinen islamilainen laki sallii rajoitetun moniavioisuuden. Miehellä saa olla enintään neljä vaimoa mikäli hän pystyy huolehtimaan heistä taloudellisesti.”

 ”Perinteisen näkemyksen mukaan naimisiin menevän tytön tulisi olla neitsyt, ja nykyaikana tehdäänkin gynekologisia leikkauksia ”neitsyyden palauttamiseksi”” (??????)

”Avioeroa ei suositella, mutta mikäli sovittelu ei auta, niin ero on mahdollinen. Samaten suositellaan, että eronnut pari solmisi myöhemmin uuden avioliiton. Islamilaisissa maissa on käytössä erilaisia avioerotyyppejä. Yksipuolinen erojulistus, talaq, on vain miehen käytössä. Nainen voi hakea eroa tuomioistuimesta, mikäli esimerkiksi mies on väkivaltainen, taloudellisesti kyvytön huolehtimaan perheestä tai impotentti.”

Islamin uskonnossa on paljon asioita mitä en ymmärrä, enkä hyväksy, esimerkkeinä naisten ympärileikkaukset, homouden kieltäminen, ääritapauksissa naisia jopa uhrataan eli tapetaan miehen ja miehen suvun kunnian puhdistamiseksi. Osa rajuimmista jutuista on miun käsityksen mukaan jopa kielletty Islamin laissa, mutta niitä harjoitetaan silti joissain heimoissa.

Edelleen, kannatan uskonvapautta, mutta uskallan väittää, ettei ihan kaikki näistä naisista ei halua käyttää huntua, saatika antaa pimppiä silvottavaksi. Pahottelut neljästäsadasta sanasta, mutta koska kyse on tän maan pääuskonnosta, on se myös iso osa meidän elämää täällä (kalja on tosi kallista). Kaikesta huolimatta, naiset näyttää täällä ihan onnellisilta ja kulkee paljon esim. Kaupungilla lasten kanssa. Ihan samoja juttuja ne tekee kun myökin, käy kahvilla ja sellasta. Sellaset naiset, jotka on peitetty kokonaan – silmiä lukuunottamatta – tuijottaa miuta häpeilemättä. Käy päästä varpaisiin läpi ja pysähtyy jalkoihin. Tuijotukseen oon täällä tottunu, mutta monta minuuttia kestävä arvosteleva katse on miusta töykeetä. Ehkä mie kuitenki kestän sen. 😀

Miun pitäis varmaan kirjottaa useemmin ku tästä tulee aina tällänen aiheesta toiseen hyppely. Muttaku on niin paljon asiaa!

Pusuja!

❤️ Maari

IMG_7518

Ruokarahat pedikyyriin

Käytin tän päivän ruokarahat pedikyyriin. Oon kaulasta varpaisiin kutiavien bedbugsien puremien peitossa, aina ilman meikkiä, enkä muista koska oisin viimeks kaivanu hiusharjan rinkasta, joten koen olevani täysin oikeutettu tähän 30 minuutin ja kuuden euron hemmotteluun. Vaikkei tässä kuumudessa ja arjessa olekaan aina (tai ikinä) aikaa eikä halua laittautua, on välillä tosi kiva näyttää vähemmän kodittomalta.

 

IMG_7302

Tultiin alkuviikosta häntä koipien välissä takasin sisämaahan Ubudiin, tuttuun ja turvalliseen Hostel Rama Sitaan, jossa vietettiin ensimmäinen viikko, kun Balille alun perin saavuttiin. Täällä otettiin meidät hymyssä suin vastaan ja nyt, 10 täällä vietetyn yön jälkeen, ollaan jo melkeen perhettä. Tai ainakin niin perhettä, että kun Aatu tänään kysy parturisuosituksia, nappas toinen perheen teinipojista sakset käteen ja lopputulos muistutti huomattavasti hyvässä kasvussa ollutta rairuohoa päälaella. Nyt Aatulla on siilitukka.

Tällä hostellilla on oma koira – Bully –  joka on kaikkien kaveri ja aina valmiina esimerkiksi kävelylle riisipelloilla. Käytiin Bullyn kanssa kävelyllä pari viikkoa sitten, ja ihmeteltiin sen laiskuutta ja ylipainoa. Ei meinannut millään jaksaa kävellä ja veti jatkuvasti takaisin kotiin. Tälle laiskuudelle ja ”ylipainolle” löytyi kuitenkin selitys, kun tultiin takaisin Canggusta, ja vastaan viiletti varsin hoikistunut ja reippaan oloinen Bully ja kenkälaatikon alimmalla hyllyllä nukkui neljä, yhden päivän ikäistä pentua. Ehkä rauhottavinta ikinä käydä tuijottamassa niitä kerran päivässä.

IMG_7325

Ennen Ubudiin paluuta vietettiin kaksi yötä Uluwatussa ihan omassa (!) huoneessa, jossa oli oma patio, pihalla kukko ja kaks kanaa, ilmastointi ja uima-allas, mutta arvata saattaa, että kaksi yötä siellä oli meidän budjetille ihan tarpeeksi. Nautittiin kyllä täysiä kaikista mukavuuksista, teki molemmille tosi hyvää.  Uluwatusta lähdettiin täysin ilman suunnitelmia Cangguun ja koska kyseessä on surffarien ja toki tavallistenkin turistien suosima kohde, ei niin lyhyellä varoitusajalla järkevää majoituspaikkaa löytynyt. Vietettiin Canggussa siis vaan kolme yötä ja vaikka oltiin alle kilsan päässä rannasta, sateen takia käytiin kävelemässä siellä tasan kerran. Molemmat oli kivoja paikkoja, mutta sisämaahan verrattuna tosi kalliitta. Viikon tai kahden lomalle varmasti paljon mieluisempi mesta! Meille kun on tällä hetkellä tärkeintä vaan toimiva nettiyhteys töiden takia ja puhtaat lakanat. Lakanoista tuli mieleen, että täällä leviää tosiaan iiihan pikkunen bedbugs ongelma, eikä miusta löydy enää kohtaa, josta sellanen ei ois käyny purasemassa. Ehkä epämiellyttävin tunne ikinä nukkumaan käydessä, kun tietää että kohta miusta imetään verta lutikan toimesta.. Tänään lähti onneks viimein patjat tuuletukseen ja myrkytykseen, sormet ristissä poukamattoman aamun puolesta.

IMG_7331

IMG_7320

IMG_7267

Taas kerran, verenimijöistä huolimatta Balilla kaikki hyvin. Rama Sitan ruokalista syöty läpi varmaan 5 kertaa ja uus lemppariravintola löydetty. Jhanu Coffee Art, maailman ihanin mummo ja maailman parhaat ja edulliset ruuat. Jos ikinä Ubudiin eksytte, menkää sinne! Otettiin skootteri nyt muutamaks päiväks ja ollaan käyty esimerkiks kiertelemässä keskustaa ja kiipeilemässä riisipelloilla kaatosateessa. Myös kahvifarmi kiinnosti aluks, mutta luettiin siitä enemmän, enkä enää halunnu tukea sellasta toimintaa.

thomas_hubauer

(kuva: Thomas Hubauer)

 
Indonesiankielinen sana Kopi tarkoittaa kahvia ja Luwak sivettikissaa. Kahvin nimi tulee sen valmistustavasta, joka on ainakin miun mielestä kerrassaan erikoinen. Kahvin valmistus alkaa siitä, kun sivettikissa syö kahvimarjoja. Koska eläimen ruuansulatus ei pysty sulattamaan kovaa papua, se kulkeutuu suoliston läpi kissan ulosteeseen. Pavut siis kerätään kakasta, desinfioidaan ja paahdetaan. Nää kissat on syöny kahvimarjoja vuosikaudet, joten siinä ei oo mitään väärää, ja ennen pavut kerättiinkin valmiiks kakattuina luonnosta. 90- luvulla tän kahvin suosio kuitenki kasvo hurjasti, joten kissoja alettiin ottaa kiinni ja vielä tänäkin päivänä useissa paikoissa ne saa ravinnoks pelkkiä kahvimarjoja, ja ovat aliravittuja. Aliravitsemuksen lisäks kissoja pidetään pienissä häkeissä, eli liikkumatilaa ei ole. Vuonna 2012 tätä samaista kahvia myytiin Suomeen yli 300€ kilohintaan, mikä on paljon kahvista, muttei mitenkään korvaa eläinten huonovointisuutta. Oli pakko vielä googlettaa, että mitä sille pavulle tapahtuu ja ilmeisesti siihen tekeytyy vatsahappojen ja ruoansulatusentsyymien (jeesus mikä sanahirviö) avulla suklainen ja karamellinen maku.. Jep.

Yritin taas kertoa, kuinka kivaa täällä on, huomaatteko? 😀 Kirjottelin tätä kokoon tosiaan jo eilen, mutta uni voitti. Oikeesti tuhlasin ruokarahat varpaisiin siis jo lauantaina. Nyt nuudelikeittoa ja nukkumaan, öitä!

❤️ Maari

 

Itku muttei potkua

IMG_3307

Sain eilen viestin, jossa miulle kerrottiin karvaisen perheenjäsenen lähteneen taivaaseen. Olin oottanu sitä viestiä siitä asti, kun lähdettiin Suomesta. Miuta pelotti, mutta samalla tiesin, että kun se viesti tulee, niin kipu helpottaa. Ennen sen viestin saamista käytiin budjettia läpi ja vaikka ollaan koko ajan oltu tietoisia kiristyvistä nyöreistä, miuta alko yhtäkkiä pelottaa. En tiiä, menikö miulla näin kauan tajuta, että missä sitä ollaan ja mitä tapahtuu vai miks reagoin näin, mutta tuntu, että kaikki jarrut miun päässä meni lukkoon. En oo eilisen aamun jälkeen saanu hymyä huulille, vaikka oon kuinka koittanu ja nyt tuntuu, että kotona ois kaikki niin paljon paremmin. Arvata saattaa, että jo valmiiksi hatara ja pelokas mieli murtui kokonaan, kun viesti lopulta illalla tuli. Viimeks mie oon menettäny toisen nelijalkaisen yli kymmenen vuotta sitten, mutten muista siitä juuri mitään. Läheisiä ihmisiä miun ei onneksi oo tarvinnu hyvästellä vielä yhtään, mutta alanko nyt pelätä sitä? Koska jo tää tuntuu ihan liian pahalta.

Tiedän, että miulla – jo valmiiks supertunteellisella ihmisellä – kuohuu mieli täällä muutenkin normaalia enemmän, mutta miten paljon niille tunteille pitää antaa valtaa ja kauanko tää kestää? Eilisen illan jälkeen miuta on itkettäny kaikki, paikasta tai tilanteesta riippumatta. Siks miuta inhottaakin, että vaikka itkun pitäis antaa tulla sillon kun itkettää, niin koitan parhaani mukaan olla itkemättä, etten häiritsisi viittä muuta kanssaeläjää. Jos ois rahaa, niin varattais varmaan oma huone, ihan vaan siks että mie saisin huutoitkee rauhassa. Oon myös melko varma, että rakkaan menettämisen lisäks näissä itkuissa purkautuu about kaikki 2kk tapahtumat. Miulla ei oo kertaakaan ollu kunnolla koti-ikävä, enkä itkeny ku kerran ennen lähtöä, joten luulen että nyt tulee ulos ihan kaikki ja kerralla.

Oon myös yrittäny ymmärtää itteäni täällä vähän paremmin ja koittanu olla armollisempi näille kaikille tunnesekoiluille. Totuus on, että en kaks vuotta sitten ois voinu kuvitellakkaan lähteväni tälläselle reissulle, ikinä. Miuta on jo vuosia ahistanu Suomessakin eläessä epätietosuus. Epätietosuus huomisesta ruuasta, koetuloksista tai viikonlopun suunnitelmista. Kaikki piti aina olla valmiina tiedossa ja kaikkien lankojen miun käsissä. Ehkä on siis ihan ok, että tällänen oman elämänsä kontrollifriikki saa kohtauksia toisella puolella maailmaa, kun etukäteen varattu majapaikka osottautuu lääväksi ja lähdetään reput selässä kävelemää tuntemattomassa maassa ja kaupungissa etsien uutta yösijaa toivoen, ettei pimeä ehdi yllättää.

Kaikesta tästä tunneryöpytyksestä huolimatta, täällä on kaikki oikeesti ihan hyvin, eikä rahatkaan oo ihan vielä loppu. Mutta nyt ois silti oivallinen mahdollisuus tukea nuoria yrittäjiä (ja mahdollistaa meille lentoliput kotiin) jos vaan suinkin on tarvetta uusille nettisivuille! Esimerkiks tän miun blogin on toteuttanu supertaitava nörttipoikaystäväni Aatu Taromedialta (www.taromedia.fi). Tässä köyhyydessä voidaan myös keskustella kivemmasta, alennetusta hinnasta. Viestiä voi laittaa suoraan Aatulle: aatu@taromedia.fi, se on ihan kiva, vaikka nörtti onkin.

 

 

IMG_7140

Me lähetään ylihuomenna maitojunalla takasin Ubudiin, siihen 3 dollarin hostelliin, koska tykättiin Ubudista paljon, se on halpa ja siellä on kivoja ihmisiä ja halpaa ruokaa. Ollaan siellä Balin viimeset 11 päivää ja lennetään Malesiaan 28 päivä. Onks kukaan teistä käyny Malesiassa? Minne siellä kannattaa mennä? Kuala Lumpurissa oli ainakin pelkästään hinnakkaita hostelleja, ja niitähän me ei haluta.

Nyt meen alapetiin oottamaan unta, öitä!

 

❤️Maari

Aaltoterapia

Tänään miuta kattelee katosta yhden liskon sijasta 11, ja tällä kertaa miuta haittaa vielä vähemmän. Saavuttiin eilen illalla Balille ja ajeltiin 30€ taksilla tunnin matka Ubudiin, 3 dollarin hostelliin, uinumaan 15 muun ihmisen kanssa. Miun ensimmäinen dormissa yöpymis kokemus on ollut tähän asti positiivinen, vaikka mieltä on koittanut painaa mm. kauimmainen sänky huoneen ainoasta tuulettimesta ja 30 asteen lämpötila, mutta parin vuorokauden 5h unilla pilvilinnat eivät onneksi olleet kovin kaukana. Ensimmäiset Balilla vietetyt 24 tuntia, olen siis ollut hymy huulilla. Ajattelin myöhemmin rustailla Vietnamin kahdesta viikosta oman postauksen, mutta rehellisesti sanottuna luulen, että siitä tulisi turhan negatiivinen kokonaisuus. Se maa, tai ainakaan ne paikat, jossa aikaa vietettiin, ei ollu miuta varten. Miun mielestä suuren osan matkailusta tekee kanssaeläjät, ja jos kansa on Suomalaisiakin töykempää ja itsekeskeisempää sakkia, niin mitä todennäköisimmin en viihdy. Oma kantani perustuu tietysti vain kahden viikon vierailuun ja tapaamieni paikallisten määrä rajallinen, mutta uskon, että sain aika hyvän käsityksen kokonaiskuvasta. Jatkuvat huijausyritykset ja hymyn puuttuminen laski siis roimasti Vietnamin pisteitä miun silmissä. Vietnam anto meille kuitenkin myös paljon hyviä juttuja, enkä kadu joulun ja uudenvuoden viettämistä siellä. Ehkä palaan joskus!

Miun tarkotuksena tänään oli kuitenki tulla kertomaa tiivistetymmin edellisitä 41 päivästä. Inspiroiduin tosta vuoden 2016 muistelupostauksesta, joten tässä tulee samalla kaavalla, kuukauden ja 11 päivän aikana mie oon:

– Syöny fried rice with vegetablesin lukemattomia kertoja ja löytäny seasta madon vain kerran. Enkä ees saanu hepulia. Maassa maan tavalla, ehkä se oli mausteena.

img_7072

 

img_7074

 

img_7113

– Viettäny ensimmäisen yön ikinä lentokentällä. Säästettiin (yllättäen) yhen yön hotellikustannukset ja mentiin Vietnamista lähtiessä kentälle jo illalla, koska lento lähti aamulla ja arvostelujen mukaan kyseisellä kentällä turvatarkastuksen jälkeen on mukava nukkua. Lentoyhtiön mukaan check in on heidän puolesta tehty, joten ei tarvi kun kävellä turvatarkastuksen läpi sisään. Tässä kohtaa annan itelleni pisteen, koska sanoin hotellilla Aatulle monta kertaa lippujen tulostamisesta varmuuden vuoksi. ”Kuka tuhoo luontoo, vuos 2017.” No, oltais voitu tuhota. Ei päästy turvatarkastuksesta läpi, koska liput oli pelkästään puhelimen näytöllä ja on oltava jotain, mihin lyödä leima. Kierrettiin lentokentän kaikki 20 tiskiä, mutta koska kyse on Vietnamista, kukaan ei halunnu vapaaehtosesti auttaa. Netistä myöhemmin viisastuneena tiedetään, että todennäkösesti lahjomalla oltais saatu apua. Pää siis ei niin pehmeeseen penkkiin ja nukkumisen yrittämistä seuraavat 12 tuntia. Yö kului myöhemmin löydetyllä pehmeämmällä burger kingin sohvalla hitaasti ja oltiin muuten aamulla ensimmäisinä siinä perkeleen check in jonossa tulostamassa niitä lippuja. Arvatkaapa, tulostetaanko meillä tulevaisuudessa kaikki.

 

img_7076

– Nähny ensimmäistä kertaa rannan, missä on sileetä hiekkaa ja sinistä vettä. Ja ihan oikeita, eläviä pikkurapuja. Ja simpukoita. Nyt tiiän mistä aaltoterapiasta kaikki aina puhuu.

– Vieraillu kuudella eri lentokentällä ja viettäny niillä aikaa yhteensä ainakin 30 tuntia. Mukavia ja ei niin mukavia tunteja. Oon jo miettiny lentokenttä arvostelijan uraa, koska niissä on huomattavia eroja. Joissain osataan hoitaa asiat hyvin ja joissain ollaan vielä 90-luvulla.

– Joogannu ensimmäistä kertaa ikinä, on muuten rankkaa sellanen hengittely ja venyttely, mutta kivaa myös! Nyt koitan kuumeisesti keksiä, että mistä löydän sen verran lattiatilaa ja rauhaa, että voin yoga for beginners youtube-videoni tahdittamana hikoilla kuin pieni porsas.

– Pelänny veneen, mopon, bussin, lentokoneen ja taksin kyydissä. Kuitenkin satuttamatta itteäni kertaakaan.

img_7114

 

– Lentäny ainakin 14010 kilometriä. Voiko ne mitata sillä linnuntie mittarilla vai kierteleekö lentokoneet?

– Itkeny katukoirien takia. Miun omaa suhtautumista kodittomiin eläimiin pelkäsin etukäteen tosi paljon ja olin melko varma, että oon koko reissun supersurullinen. Ensimmäinen aiheellinen itku tuli kuitenkin vasta Vietnamissa. Isolla osalla koirista on ”koti” vaikka kaduilla suurimman osan ajasta hengaileekin. Kiinnitän muutenkin ympäristöön ja pikkujuttuihin tosi paljon huomiota ja totesin, että Vietanamissa oli rauhallisemmat koirat, kun Thaimaassa. Vaikka missään ei oo kukaan vihamielisesti käyttäytynykkään.

– Itkujen vastapainoksi oon myös saanu monta lässytyskohtausta pentuja nähdessäni. Ei kellään voi olla paha mieli, kun joku on niin viaton ja pörrönen. Negatiivisuuden nimissä, mietin myös niiden tulevaa elämää.

– Ja viimeisenä, kun 13 vuotiaana tutustuin meikkaamiseen, en sen jälkeen oo ollu meikittä yli kahta viikkoa. Helposti muuttuu asioiden merkitykset ja tärkeys T. Meikkiä kerran puolessatoista kuukaudessa. Ja vaan, koska oli joulu. Hirveesti ei tuu selfieitä otettua, koska ripsarit valuu kolmessakymmenessä asteessa pois vartissa, joten naturellina ollaan kuljettu ja tullaan kulkemaan myös jatkossa.

Tulipa sekava kokonaisuus, enjoy!

 

❤️ Maari

24 kertaa gm

Käytin äsken kolme tuntia miun kuluneen vuoden kuvien tulkitsemiseen ja niistä selvis, että vuonna 2016 mie oon ainakin:

Juonu paljon viiniä. Siitä ei oo kuvaa, ollu vissiin liian kiire saaha alas.

Valmistunu koulusta kahdessa ja puolessa vuodessa, luusereilla meni 3.

img_4844

Rakastunut.

img_5908

Muuttanu omaan kotiin ja sieltä pois. Ensimmäisestä olin äärimmäisen onnellinen. Tää kuva on parvekkeelta, jonne raahattiin sänky kaheks yöks loppukesästä, oli siistiä!

img_5835

Nauttinut elämästä. Välillä.

img_4804

Ettiny itseäni ja löytäny siitä ainakin pienen osan. Sitä vois varmaan kutsuu myös ihan vaan kasvamiseksi. Lisäks aloin tänä vuonna juomaan kahvia uudestaan, koska miun hienoille kahvikupeille ei muuten ois ollu käyttöä.

img_3170

Matkustanu ulkomailla Saksassa, Ruotsissa, Thaimaassa ja Vietnamissa.

img_3048

Ja Suomessa ainakin Tampereella ja Jyväskylässä, Mikkelissä 11 kertaa, Helsingissä 6 kertaa ja Savonlinnassa 4 kertaa.

img_5373

img_5243

img_5947

Kasvattanu ensimmäiset omat auringonkukat – tai kukat ylipäätään – joista toinen ennätti kukkien taivaaseen ennenku ehin ottaa kuvan. Annoin näille kaiken miun rakkauden puolen vuoden ajan, ja sit ne vaan kuolee? Mikä järki?

img_6417

Unelmoinut ja toteuttanut unelmia. Kuva ei liity, vaan istutaan baarin edessä keskellä yötä. Kai sitä vois unelmien toteuttamiseks kutsua.

img_5405

Tehny töitä kesäkahvilalla viimestä kertaa. Ja nyt koputan puuta.

img_0208

Ja ollu myös työttömänä ensimmäistä kertaa.

Sen seurauksena oon myös syöny kiloittain makaronimössöä, josta en oo esteettisistä syistä ottanu kauheesti kuvia.

Ja mikä tärkeintä, oon käyny Giggling Marlinissa 24 kertaa

img_2105

Voisin siis tiivistää miun vuoden sanomalla, että miusta on tullu iso tyttö. Aikuinen ei vielä, toivottavasti ikinä.

❤️ Maari

Vodkaa kanisterista

 

img_7035

Me koettiin iihan pikkasen väsyttävät ja kuluttavat matkustuspäivät tossa viime viikolla, kun lähdettiin Chiang Maista yöbussilla Bangkokiin. Päätettiin säästää ja ostettiin bussiliput hostellilta bussiin, joka lähti jo kahdeksalta illalla. Ei siinä muuten mitään, mutta perillä Bangkokissa oltiin jo ennen viittä. Koska bussissa nukkuminen ei ainakaan miulle oo maailman helpoin juttu, ei ollu nautinto hypätä ulos aamuyöllä vielä puoliks unessa. Oltiin tietenkin ilman paikkaa mihin mennä, ja lento lähti vasta iltapäivällä, joten sinne oli turha vielä lähteä. Haahuiltiin siis khao sanilla muutama tunti, kunnes luovutettiin yhdeksän aikoihin ja otettiin taksi lentokentälle toteamaan, että check iniä ei pysty meidän lennolle netissä tekemään, ja tiskiltä vasta 3h ennen lennon lähtöä. Odoteltiin siis kolme tuntia, että päästiin turvatarkastuksen toiselle puolelle odottamaan kolme tuntia lisää. Lento oli onneks ajallaan, mutta väsymyksestä ei alle kahden tunnin lennolla eroon päästy. Vietnamiin päästiin turvallisesti ja passintarkastuksenkin läpi, kun ensin jonotettiin hetki väärässä jonossa. Oltiin sovittu hostellin kanssa kyydistä, jonka piti odottaa meitä kentällä. Kyytiä ei tietenkään oottamassa ollu ja puhelu hostelliin täysin turha (miun puhelinlaskua ootellessa..). Otettiin siis hostellin kehotuksesta omatoimisesti taksi, joka otti meiltä matkasta neljä kertaa sovitun summan, eikä väittelystä huolimatta antanu rahoja takasin. Vietnamiin saapuminen ei siis ollu kiva kokemus, ei myöskään seuraavan aamun minivan joka nouti meidät kahdeksalta, mainiosti (not) nukutun yön jälkeen Hai Phongiin, josta speedboat toi meidät Cat Ba saarelle, jossa ollaan siis nyt.

img_7040

Oon yrittäny koko reissun olla mahdollisimman avarakatseinen ja olla kehittämättä sen kummempia odotuksia minkään suhteen. Siksi ihmettelinkin miun omaa suhtautumista tähän maahan ja kansaan, joka vaikutti huijaavalta, ilkeältä ja katkeralta. Thaimaasta poiketen, ihmiset ei hymyile täällä. Tähän väliin on muuten pakko kertoa, että yks siisteimmistä jutuista Aatun kanssa matkustamisessa on se, että sitä oikeesti kiinnostaa maiden historia ja kaikki nippelitieto. Aatu siis kerto miulle myös oman aavistuksensa tästä katkerasta kansasta, joka kävi miunkin mielestä järkeen. Vietnamin sota kesti vuodesta 1955 vuoteen 1975, eli loppui vasta 40 vuotta sitten. Tästä voi huonommallakin matikallakin laskea, että jos on nyt 60 vuotias, syntyi sotaan ja eli sitä elämänsä ensimmäiset 20 vuotta. 20 vuotta pelkoa, läheisten menetystä ja surua. En miekään hymyilis. Vaikka lasketaan vieläkin laskujen loppusummat tarkasti itse ja tarkistetaan vaihtorahat, niin halusin antaa Vietnamille toisen mahdollisuuden. Kuuden Cat Balla vietetyn päivän jälkeen, oonkin ihan ilonen, että oltiin täällä joulu ja uusivuosi on vielä edessä.

En ois uskonu, että pitää tulla näin kauas (7401km) kotoa tajutakseen, että vaikka joulun kaupallisuus ja stressi ei oo miun lempparijuttuja, sen viettäminen kotona on yks parhaista jutuista maailmassa. Vaikka oli siistiä kokea joulu maassa, missä sitä ei normaalisti vietetä, niin Crazy Frogin remixit kahdesta (2) eri joululaulusta repeatilla aamusta iltaan alko tulla jo ensimmäisenä päivänä korvista ulos. On siis onni, että tonttulakit työntekijöiden päästä ja samalla remixit hävisivät lopullisesti jo eilen, tapaninpäivänä. En tienny yhtään mitä odottaa, kun aaton aattona ostettiin kymmenen dollarin liput bileisiin aatolle. Mainoksessa luvattiin cocktailit ja buffetdinneri, eikä meillä raukoilla mitään muuta tekemistä ollu, joten miks ei. Oltiin Suomalaiseen tapaan paikalla tasan kello 18:00 kun alkoholitarjoilu aloitettiin, ja vaikka alkujärkytyksenä juomapöytää koristi pelkkä sangriakannu, pian vodkaa alettiin tarjoilla kanistereista. Puolisen tuntia juhlan alkamisesta, jäin ehkä puoleksitoista minuutiksi yksin, ja sain jo kutsun viereiseen pöytään. Loppuilta vietettiin siis Saksalais-Englantilais-Hollantilaisessa seurassa. Miullakin alko juttu lentää samaa tahtia tyhjentyvän vodkakokiksen kanssa ja myöhemmin humalaisen, sosiaalistuneen Aatun kadottua, miulla ei ollu enää muita vaihtoehtoja, kun ettiä itelleni seuraa.

Ruokapuolen buffetista löytyi tänä jouluna mm. mustekalan lonkeroita, ranskalaisia, ostereita, nuudeleita, täytekakkua ja hedelmäsalaattia, eli tommosia perus jouluruokia. Juhlaa isännöi James, joka on ilmeisesti tän koko hotelli ja hostelli kompleksin omistaja. Valloittava, 160cm pitkä, leveähymyinen pukumies, jonka näkemisestä nousee itsellekin aina hymy huulille. Jamesilla oli kyllä alusta asti hiukan ongelmia englannin lausumisen kanssa, joten nopeasti yksi vieraista otti mikrofonin haltuunsa. Meidän jouluaatto sisälsi siis ruokaa, juomaa, musiikkia, erityisen kivan soiton kotiin ja uusia tuttavuuksia. Vaikka ilta oli kokonaisuudessaan mukava, jäi miulle silti vähän haikea fiilis. Sellanen, että jotain jäi puuttumaan. En tiiä oliko se lanttulaatikko ja pakasteherneet vai läheisten läsnäolo, mutta jos joku ois maksanu miun lentoliput Suomeen viikonlopuksi, oisin lähteny mielelläni. Joulusta Vietnamissa jäi siis ristiriitainen, mutta pääosin positiivinen mieli. Ens jouluna haluun kyllä kotiin.

 

img_7015

img_7010

img_6965

❤️ Maari

Ekat aloe verat

Tää taitaa olla just sitä mitä koko reissulta halusin. Istun hostellin oleskelutilassa kymmeneltä illalla, kuuntelen Bruno Marsia (tosi pienellä koska hiljasuus alko 11 minuuttia sitte) ja teen töitä. Miun takana seinällä hengailee lisko, mutta miuta ei enää ees haittaa. Ne on ihan kivoja, kun pysyy tarpeeks kaukana. Käsien ulottuvilla on myös iso tuubi aloe veraa ja vesipullo, koska no, mie paloin tänään. En pahasti, ihan pikkusen vaan. Se oli eka kerta tällä reissulla, mikä on saavutus, koska se on miulle hyvin ominaista! Palamisesta huolimatta oon tänäänkin ollu tyytyväinen siihen, että heräsin täältä, enkä kylmästä, pimeestä Suomesta. Vaikkakin oon alkanu himoita (nyt jo) Suomiruokaa. Sellastakin, mistä en oo ennen tykänny.

Aatu kävi tänään parturissa, ja mie makoilin sillä aikaa ulkona ja kirjotin ihan oikeeseen vihkoon ihan oikeella kynällä! Sain jopa tehtyä yhden postauksen, nyt pitää vaan kirjottaa se puhtaaksi. Unohduin myös monta kertaa tuijottelemaan vaan kaukaisuuteen ja olin jopa yllättyny, etten koskenu vieressä olevaan puhelimeen yli tuntiin. Siitä tuli mieleen, että netittömyys on sujunut yllättävän kivuttomasti. Vaikka en haluais, on pakko myöntää, että oon tullut tosi riippuvaiseksi tosta laitteesta. On siis vaan hyvä asia, että pystyy olemaan siitä erossa, edes hetken.

Ollaan Aatun kanssa luonnollisesti tosi paljon kahdestaan täällä, ja oonki miettiny, että jos alkaisin päivittäin tekemään vaikka puolen tunnin kävelylenkin tai ihmettelykierroksen lähiympäristössä yksinään. Jos edes lyhyt oma-aika ja mietintähetki päivässä vähentäis molemmilta kiukkuja. Mitä on kyllä siis ollu paljon odotettua vähemmän. Ehkä mie oon just niin hyvä tilanteisiin sopeutuja, kun aina kehun!

Miulla on vielä jonkin verran hakusessa tää överisosiaalinen hostellikäyttäytyminen. (Just ku kirjotin ton lauseen, Aatu tuli alakerrasta ja kerto sen uusista hollantilaisista ystävistä.) Miun kanta on vielä toistaseks ollu se, että miun vanhat ystävät on hyviä (pus) ja ne oottaa miuta Suomessa, enkä tarvii uusia. Ois ehkä syytä olla iiihan pikkasen avarakatseisempi tän asian suhteen, mutta ei ennenku tuntuu siltä, että oikeesti kiinnostaa mikään ylimääränen sosialisointi. En ois kyllä ikinä osannu kuvitella, että tänne tullessa koen jopa jonkin asteista syyllisyyttä tai pahaa mieltä siitä, että oisin jotenkin ”huonompi” reppureissaaja kun muut. Ajattelin, että täällä kaikki hyväksytään just sellasina, kun on, eikä ketään tuomita. Ja ehkä asia onkin niin, mutta pelkästään se, etten oo super innoissani ja valmiina menossa tuntemattomien ihmisten kanssa kaljalle tai yhteiselle päiväreissulle, jättää miut monesta jutusta ulkopuolelle. Tai ei edes jätä, mutta jotenkin miun päähän on muokkautunu stereotypia reppureissaajista, ja tää miun, ei niin sosiaalinen- suhtautuminen muihin ihmisiin poikkeaa siitä stereotypiasta. Enkä siis – ainakaan omasta mielestäni – oo mitenkään sulkeutut tai muuta, tottakai juttelen ja hymyilen. Mutta hei, kohtuus kaikessa. Pari hollantilaista ja vartin keskustelu päivässä riittänee! Vaikka koen, että miulla on jopa kivempaa yksin tai Aatun kanssa kahdestaan, ajatteleeko muut, että oon huonompi, tai vaan kiukkunen Suomalainen? Jäänkö kuitenki jostain paitsi, kun en istu iltaa hostellin alakerrassa viiden muun kansalaisuuden kanssa? Lisäkontrastia tähän juttuun tuo se, että toinen meistä haluais mennä ja olla muiden kanssa. Ongelma. Miun epäsosiaalisuus ja mukavuusalueella pysyminen jättää Aatun kokemukset vajaaksi.

On myös toinen ongelma. Niinkun aikesemmin kirjotin, saan muista ihmisistä ihan hirveesti energiaa, varsinkin miulle läheisistä, mieluisista ihmisistä. Täällä niitä ei kuitenkaan oo kun yks, joka ottaa vastaan kaiken, mitä miusta irtoaa. Vaikka miulle tulee Aatun seurasta hyvä mieli joka päivä, monta kertaa, kaipaan miun vanhempia (iskä alkaa nyt itkemää) ja ystäviä. En tiiä puhuisinko ees ikävästä, koska miuta ei esimerkiks itketä (toisinku iskää), eikä miulla oo paha mieli. Sanoisin että kaipaan sitä sosiaalisuutta, mitä en näiden Itävaltalaisten ilopilleireiden kanssa juurikaan harjoita. Sellasta aitoa, Suomalaista vuorovaikutusta. Suomea puhumista ja Suomijutuista valittamista. On niin kylmä ja on niin pimeetä. Sitä että miuta ymmärretään vaikka puhuisin puoliääneen ja käsi suun edessä ilman yhtään elettä. Uskomatonta että ollaan oltu reissussa 23 päivää, ja miulla on ikävä lunta.

Vaikka sain tästä näinkin harmaasävytteisen tekstin, täällä on kaikki äärimmäisen hyvin. Tänään oon mm. käyttäny viimeet pisarat shampoosta pelkästään sen takia, että saisin kalliin aloe veran lentoa varten pienempään pakkaukseen(:D). Huomenna aamulla pakataan taas rinkat ja vietetään viimeset 11 tuntia Chiang Maissa ennen yöbussia Bangkokiin. Bangkokista lennetään torstaina Vietnamiin, jossa majaillaan seuraavat kaks viikkoa!

Loppuun muutama kuva viimeviikon retkeltä vuorille, olkaa hyvä

img_6851

img_6858

img_6870

img_6875

 

Miun työntekomaisemat on tälläset, miltäs teillä näyttää?

Ja hei, kertoisko joku, – vaikka äiti – että minkä takia palaneen ihon ihokarvat on kokoajan pystyssä?

❤️Maari

Night market

Syyskuussa käytiin kuuntelemassa luento arjen hyvinvoinnista ja siellä eräs ihana Essi muistutti siitä, että kuka se oman elämän tärkein ihminen on. Muistan miten puristin Aatua kädestä ja mietin sitä ja perhettä oikeeks vastaukseks, kunnes totuus valkeni taas. Sehän oon mie ihan itse, tai ainakin pitäis olla. Oon ollu aina vähän sellanen muille eläjä. Mutta myöskin saanu lähes kaiken energiani muista ihmisista. Jos muilla menee hyvin ja on kivaa, on yleensä myös miulla. Miun koko päivän hyvä mieli saattaa olla riippuvainen yhdestä vastaantulijan hymystä tai paha mieli nyrpeästä kassaneidistä. Tänään miun hymyä levensi kulkukoira, joka osas odottaa liikennevaloissa jalankulkijoiden vihreää valoa.

Vaikka elän hetkessä ja saan hyvän mielen äärimmäisen helposti, en pahan mielen yllättäessä osaa enää ajatella niitä elämän pieniä, enkä isojakaan hyviä juttuja. Varsinkin täällä ollessa pitää välillä läpsiä itseään poskelle ja muistuttaa, että miten siistiä tää kaikki on. Etten huijais, miun pitää tunnustaa, että kun se paha mieli tulee kaikista pahimpana niin omat läpsyt ei enää auta, vaan sillon mie tarviin ne joltain muulta. Täällä miulla ei oo muita, joten Aatu on hoitanu tän homman kunniallisesti, kiitos siitä. Mietinkin tässä, että koska mie oon itelle kaikkein tärkein ihminen, eikö miun pitäis omin jaloin pystyä sieltä nousemaan, vai onks se ihan okei, ettei aina pärjää yksin. Ehkä nää on niitä juttuja, joissa kehitytään samalla kun kasvetaan ja uskaltaisin väittää, että kun tuun täältä kotiin, pärjään ainakin vähän paremmin.

Kirjotin tän postauksen miun mielessä yks yö, mutten halunnu herättää Aatua ja alkaa kirjottaa, joka nyt harmittaa, koska en saa ajatuksia samalla lailla ulos.. Yritän tässä sanoa, että aurinko on pehmittäny miun pään, hymyilen enemmän, ostan hippivaatteita, enkä haluis enää syödä lihaa. Ennenku kukaan kotona flippaa, oon syöny monena päivänä esimerkiks nakkia, joka oli miulle lapsena kasvisruokaa. Olin siis pikkutyttönä ainakin hetken kasvissyöjä, mutta makkara ja jauhelihakastike oli kasviksia, jauhelihakastikkeesta kyllä tuli lihaa, jos iskä laitto siihen sipulia. Ehkä siis jatkan valitsemallani tiellä ja syön mitä huvittaa.

img_6837

img_6816

No mutta, mite me ollaan tehty? Nukuttu myöhään, valvottu myöhempään, syöty nuudelia, juotu olutta ja pelätty kotimatkalla kiukkusia koiria joka ainut päivä. Eilen vedettiin ostohousut jalkaan ja lähdettiin yksille Thaimaan suurimmista night marketeista. Meille kerrottiin, että markkinat kestävät koko viikonlopun, mutta ovat sunnuntaina suurimmat. Käytiin mestoilla siis lauantaina ja voin kertoo, että annoin itestäni kaikki rauhan ja mielenhallinnan rippeet, kun käveltiin siellä ihmisjoukossa. Kojuja oli silmänkantamattomiin ja ihmisiä sen mukaisesti. On muuten monessa tilanteessa hyvä, että ympärillä olevat ihmiset ei ymmärrä mitä sanon, ei nimittäin ois kellään kivaa jos kuulisivat miun kiukuttelun pahimmillaan. Myynnissä oli ruokaa, koruja, leluja, koristeita, vaatteita ja oikeestaan kaikkea, mitä voi ees kuvitella. Ei tietenkään ehditty eikä pystytty neljässä tunnissa kaikkea kiertämään, eikä se ois varmaan ees mahollista.

Hullaannuttiin kuitenkin lauantaista sen verran, että haluttiin käydä myös sunnuntaina vähintäänkin syömässä tuolla. Markkinat olivat kasvaneet lauantaista nelinkertaisiksi, eikä sitä tällänen pirpana ees ymmärrä, miten voi olla niin paljon kaikkea. Tänään tyydyttiin siis suosiolla vähempään ja käytiin vaan syömässä (3 kertaa). Mitä sitä itelleen voi, jos sushipala maksaa 12 senttiä. Maistettiin myös lasilliset paikallista viiniä, mansikasta ja longan hedelmästä valmistettua. Sen verran oon iskältä vuosien saatossa oppinu, että siitä oli kyllä viini kaukana. Maassa maan tavalla, prosentteja oli 11 ja maku lähempänä mummon mansikkamehua, joten humalaan on ainakin helppo päästä. Kaks lasia makso kaks euroa, joten ei jääny paha mieli. Tähän on ehkä hyvä lopettaa, huomenna otetaan alakerrasta skootteri lainaan ja lähetään vuorelle!

img_6809

Näyttäähän tää miun märkien hiusten tuotos jonkun muunki mielestä norsulta??

img_6833

❤️ Maari

Back To Top