skip to Main Content

100 ja Suomi

Meidän matkan sadantena päivänä pakattiin rinkat, sanottiin katto kassisen majalle ja ilotytöille heipat ja matkustettiin Pattayalta bussilla Bangkokiin. Tää kyseinen bussimatka poikkes kuitenki normaalista bussimatkasta niin, ettei kukaan Suomessa tienny, että ollaan vaihtamassa maisemaa. Syy siihen, miksei kukaan tienny, oli se, että kun päästiin Bangkokiin ja oltiin käyty vielä yhden kerran Khao San roadilla shoppailemassa, suunnattiin lentokentälle. Lennettiin tiistai-iltana lyhyt lento Chiang Maihin ja vietettiin yö pienellä Chiang Main kentällä. Keskiviikkoaamuna parin tunnin lento Chiang Maista Hong Kongiin, jossa odoteltiin taas kaksi tuntia seuraavaa lentoa. Pisin, 10 tunnin lento Hongkongista Moskovaan oli luksusta, vaikka rehellisesti epäilin Russian Aeroflottia lentoyhtiönä. Turistiluokassa(kin) jaettiin silmälaput, peitot, kuulokkeet, tossut ja tyynyt, tarjolla oli kaksi lämmintä ruokaa ja viiniä(!), sekä hurjasti leffoja, sarjoja ja pelejä. Henkilökunta hoiti hommansa moitteettomasti, enkä keksi mitään pahaa sanottavaa koko lentoyhtiöstä.

Toistaseks meidän viimenen lento lähti keskiviikko iltana loskaisesta Moskovasta. Lentokenttäbussi huristeli toiselle puolelle isoa kenttää varmaan vartin ja mietin jo hetken, että ajetaanko sittenki bussilla seuraavaan kohteeseen. Päädyttiin kuitenkin pieneen, lähes tyhjään koneeseen, jossa meidän lisäksi matkusti lähinnä rantalomilta palaavia ah niin ihania Suomijuntteja. Sää oli kehno ja tuuli oli voimakas, joten miun jatkuvasti kasvava lentopelko (ja 40 tunnin valvominen) purkautu itkukohtauksena koneen noustessa reippaasti keinuen. Ylhäälle päästettä meno tasottui ja lopulta mielikin, stuertin ojentessa miulle naistenpäivän ruusun. Aeroflot piti hyvästä maineestaan kiinni loppuun asti ja myös puolentoista tunnin lennolla tarjoiltiin yksi ruoka, pisteet siitä. Laskeutuminen suju vielä kehnommin, kuin nousu ja olin lennon loppuun asti sitä mieltä, että kuolen. Kone heilu puolelta toiselle, eikä tasapainoa meinanu löytyä ollenkaan. Pelkoa ei helpottanu se, että joku näistä aijemmin mainitsemistani Suomijunteista VASTASI PUHELIMEEN laskeutumisen aikana, kun oltiin kovaa vauhtia tulossa maahan vaan kilometrin korkeudessa ja kyseli kaveria hakemaan häntä lentokentältä. Maahan kuitenkin päästiin turvallisesta ja 8. Päivä maaliskuuta kello 20:20 laskeuduttiin kaikista rakkaimpaan ja turvallisimpaa tukikohtaan, nimittäin Helsinki-Vantaalle.

Hki-Vantaan kenttä valittiin muuten hiljattain maailman parhaaksi lentokentäksi ja ihan syystä! Kenttä oli super rauhallinen ja ainoa ääni passintarkastukselle kävellessä oli nauhoitettu linnun laulu. Miu itkuset silmät kirkastu passitarkastajan tervehtiessä Suomeksi ja lopulta kauhulento oli jo unohtunut, kun kentältä poistuessa vastassa oli rakas Henriikka lämpimät lainatakit sylissään. Yli 40 tunnin valvomisen ja matkustamisen jälkeen olo lähenteli nousuhumalaa Lappeenrannan Giggling Marlinissa, mutta päästiin onneks nopeesti junalla Kannelmäkeen nukkumaan ihan oikeeseen sänkyyn, jossa oli ihan oikee untuvapeitto! Höyhensaarilla 12 tuntia, kunnes pakattiin taas tavarat ja lähdettiin keskustaan. Mie näin ihanaa Annua ja annoin suuvuoron ehkä kolme kertaa miun parin tunnin papupatahetken aikana. Oli ihana nähdä!

Alkuillasta hoidettiin viimeset hermoromahukset alta pois ja teleportattiin helposti ja vaivattomasti (not) ratikalla pasilaan, josta alkoi matka kohti kotia. Kellään miun läheisistä –  Henriikkaa, Saaraa (eli kuskia)  ja paria kaveria lukuunottamatta – ei ollu mitään tietoa meidän tulosta, eikä muuten ollu mikään helppo homma pitää tätä salassa. Liput ostettiin kuukaus etukäteen ja siitä asti piti miettiä joka sanaa, jonka sanoo, kun soittaa kotiin. Ei voitu myöskään käyttää miun pankkikorttia paluumatkalla Hong Kongissa eikä Moskovassa, koska äiti ois saattanu kattoa miun tilitietoja ja ihmetellä, että miks miun kortti on Venäjällä, kun ite oon Thaimaassa. Koko 40 tunnin matkustus ja vajaa vuorokaus Helsingissä täyty pitää täydellistä somehiljaisuutta, ettei vahingossakaan julkase mitään, mistä vois arvata että ollaankin Suomessa, eikä Pattayalla.

Koko automatkan Helsingistä Lappeenrantaan jännitin hulluna, että saako iskä sydärin tai lähteekö äitiltä taju, mutta molemmat oli onneks istumassa keittiön pöydän ääressä, kun lopulta paukkasin kotiovesta sisään. Äiti tuijotti suu auki ja iskä raukka ei ees tajunnu että tulin, kun istu selkä oveen päin, eikä sillä käänny enää pää :D. Alkujärkytyksen ja parin valkkarilasin jälkeen rauhotuin ja pääsin nukkumaan omaan sänkyyn. Oli muuten pikkasen outoa nukkua ilman Aatua, ku ollaan kolme kuukautta oltu kokoajan yhessä.

 

Jos joku miettii, millanen krapula tulee, kun on kolme kuukautta lähes tipattomalla ja sen jälkeen lähtee baariin parhaan ystävän kanssa, niin en missään nimessä suosittele kokeilemaan.

Viimeset kaks viikkoa Suomessa on siis sujunu vaihtelevasti, välillä oon Suomijutuista super innoissani ja puhkun intoa ja välillä tää ilmasto ja about kaikki masentaa, enkä mieti muuta kun lähtöä takas lämpimään. Oon kuitenki kaikkeni yrittäny nauttia niistä jutuista, joita reissussa eniten ikävöin, ja ihan hyvin oon siinä onnistunukkin! Lenkkejä auringonpaisteessa, hanavettä (!!), kotiruokaa, kavereita, autolla ajamista ja kaikkea muuta ihanaa. Eiköhän tää elämä tästä siis pian taas tasaannu, varsinkin kun nyt näyttää siltä, että viimestään ensviikkolla päästään ihan omaan kotiin.

Mie pohdin blogin kohtaloa pitkään ja ainakin nyt tuntuu siltä, että jaan jatkossakin mietteitä ja juttuja miun elämästä, joka tulee kyllä olemaan asteen tylsempää Suomen maaperällä. Aasiasta on vielä paljon kerrottavaa, eikä miulta taida sittenkään jutut loppua.

Olipahan taas sekavat 700 sanaa. Koitan koota ajatuksia seuraavaan tekstiin.

Ihana olla kotona, palataan!

❤️ Maari

This Post Has 2 Comments
  1. On ollu ihana seurata teiän reissua,ja miten hienosti oot pärjänny👍🏻Tervetuloa takas tänne loskan keskelle😁
    Sori ku meni niin ohi se kun törmätiin siinä kaupassa! Olin ihan ajatuksissani,liikaa mielessä. Ens kerran ky törmätään,ni jos ihan vaihdettas muutama sanakin😊 Blogia seuraan jatkossakin,kirjotat hyvin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top